sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Osa 3. Kun sisko tuli kylään

Noniin, kolmas osa tässä näin. Tästä tulikin paljon pidempi osa kuin kahdesta edellisestä, ja voisin melkeinpä sanoa, että tämä osa on hyvin tapahtumarikas.

Osan lukumusiikki: Glee Cast - Marry you





 Ensio toi mukanaan taloon 10 000 §, ja taloa saatiin laajennettua. Laajennus ulkoapäin. (anteeksi ruudut)

Ja tässä sisäpuoli.

Muodonmuutoksen kokenut Ensio.


Kuhertelua uudella sohvalla.

Fannin illallisen teko yritys meni jokseenkin pieleen.

Kun tuli sammui, Ensio otti ohjat käteensä.
"Minä teen uuden ruuan" hän sanoin, "Kun olet valmis, käythän laittamassa jotai hienoa päälle, jooko?"
"Hyvä on..." Fanni mutisi, hiukan nolona syttyneestä tulipalosta.
Hetken kuluttua Fanni jo istuikin pöydän ääressä juhlamekko päällään, odottaen Ensioa.

Ension istuuduttua he aloittivat illallisen.
"Miksi tämä hienous?" kysyi Fanni, kun he olivat hetkisen aikaa jutelleet.

"Halusin vain että ensimmäinen illallisemme yhdessä olisi erityinen." vastasi Ensio.
"Oletpas sinä tänään romanttinen" Fanni hihitti.

"No sitten..."


"Fanni Kannisto, tuletko vaimokseni?"
"Todellakin!"

Heti kihlauksen jälkeen pari virallisti liittonsa menemällä naimisiin. Ensiosta tuli Kannisto.
Hellin suudelmin Ensio johdatti tuoreen vaimonsa makuuhuoneeseen.

 Jätetään nuori pari rauhaan. Kaikille lienee selvää mitä käsite 'hääyö' tarkoittaa.

Hääyönä talossa kävi myös vieras.

Tämä ei toivottu vieras vei television mennessään.

Noustessaan ylös seuraavana aamuna Fanni oli väsyneempi kuin yleensä.

Ilokseen hän huomasi Ension laittaneen aamiasta, ja istuutui pöytään syömään.
"Mulla alkaa muuten kohta työt." nainen sanoi.

Noustessaan vaihtamaan työvaatteita ylleen, Fanniin iski äkillinen pahan olon aalto.

Paha olo tai ei, töihin oli mentävä, eikä kimppakyyti ikuisuuksia odotellut.

Fannin poissaollessa Ensio siivoili, sekä etsiskeli aarteita.

Toisinaan hän onnistui hajottamaan jokusen vesiputken.

Tässä Ension maasta kaivamia tavaroita. Kyllähän nuo myymällä jokusen tuhannen sai rahavastoon.

Töistä tullessaan Fanni huomasi vatsansa kasvaneen.
"Kappas, taidan olla raskaana..."

Raskaus ei jäänyt Ensiolta huomaamatta, hän oli todella iloinen saatuaa tietää, että hänestä tulisi isä. Vietettyään iltaa sohvalla, pari päätti yksissä tuumin mennä nukkumaan.


Keskellä yötä Fanni heräsi koputukseen.

 "Kukahan siellä on tähän aikaan..." Fanni pohti ääneen.

"Frida...?"

 "Frida, oletko se todella sinä?" Fanni hymyili. Fridaksi kutsuttu nainen nyökkäsi.

 "Isosisko, minulla on ollut niin ikävä!" Frida huokaisi.

"Minullakin sinua, ihanaa että olet täällä" Fanni sanoi halaten siskoaan lämpimästi.

"Otetaanko taas matsi?" Frida kysyi leikkisästi.
"Mistä vetoa, että olen edelleen sinua parempi?" Fanni haastoi.
"Olen harjoitellut" Frida vastasi haasteeseen. Pitkästä aikaa siskokset pääsivät leikkimään.

"Hei, sähän olet raskaana!" Frida huomasi "Onnea!"

"Kiitos, oon naimisissakin tätä nykyä." Fanni kertoi.
"Mitä? Etkä mokoma kutsunut mua häihin! Mutta onnea avioitumisenkin johdosta!" Frida intoili.
"Heh, kiitosta vaan. Eikä me Ension kanssa pidetty minkäänlaisia juhlia, kahden kesken mentiin naimisiin." Fanni selitti "Sitäpaitsi, halusin pitää koko jutun salassa äidiltä..."

"Tossa muuten onkin mun mies Ensio" Fanni totesi.
"Aika iso mies pyydystämään tulikärpäsiä" Frida nauroi hyväntahtoisesti.
"Iltaa vaan..." Ensio mutisi kuullessaan Fridan sanat.

"Mutta hei, miten sulla meni toi yliopisto?" Fanni vaihtoi puheenaihetta.
"Ihan hyvinhän se, vaikken millään parhaalla arvosanalla valmistunutkaan. Puolessa välissä mun yliopisto aikaa minä ja Jaakkima erottiin, mut ystävinä. Me yhessä tultiin siihe tulokseen, ettei meidän juttu enää sujunu. Äiti ei tästä oikee tykänny, sähän tiedät millanen se on. Se kai toivo Jaakkimasta jo vävypoikaa itelleen." Frida nauroi.

"Äidistä puheenollen, se änkesi väkisin mun mukaani vaikka yritin salaa tulla käymään." Frida kertoi.

Fanni vakavoitui. Pian hän kuuli askeleiden ääniä oikealta puoleltaan.

"Fanni." vanha nainen sanoi vakavana.
"Äiti." Fanni sylkäisi kääntäen katseensa pois. Hermostuneena Frida siirteli painoaan jalalta toiselle. Ilmapiiri oli kiristynyt huomattavasti.

"Enkö käskenyt jättää minua rauhaan?! Miksi helvetissä sinä tänne änkesit? Enkö oikeasti vain tehnyt tarpeeksi selväksi, etten halua nähdä sinua enää?" Fanni huusi.

"Hiljaa, typerä tyttö! Kaikki tämä on sinun syytäsi! Jos et olisi huoraillut koko teini-ikääsi ja hankkiutunut raskaaksi, perheemme olisi yhä ehjä. Olin vielä valmis auttamaan sinua ja hoitamaan äpärä lastasi, mutta sinä karkasit isäsi luokse asumaan, kiittämätön kakara! Puhumattakaan siitä, että järjestit itsellesi vielä keskenmenon, että saisit sukumme säälimään sinua, vaikka olit itse aiheuttanut kaikki perheemme välirikot!" Äiti huusi takaisin.

"ANTEEKSI MITÄ?! Huoraillut?! Järjestin keskenmenon?! Ellet satu muistamaan, olin seurustelin teininä vain kerran, kiitos sinun. Olimme Uljaan kanssa yhdessä yli kaksi vuotta, ja siinä nyt vain sattui käymään niin että tulin raskaaksi. Mutta että olisit huolehtinut lapsestani? Puhu paskaa! Itse käskit minua häipymään, sanoit että häpeät minua niin paljon, ettet tunnusta minua enää tyttäreksesi, ja nyt kehtaat vielä tulla tuomitsemaan minua?! Oletko muuten ihan kahjo, kuka hullu muka itse järjestäisi itsellee keskenmenon? Minä olisin halunnut synnyttää sen lapsen, olisin halunnut asua lapsen, Uljaan ja isän kanssa. Minulla olisi ollut toinen perhe. Mutta ei, keskenmenon myötä menetin myös rakkaani, vaivuin masennukseen, isä ainoana tukenani, etkä sinä edes soittanut. Frida kävi kylässä niin usein kuin pystyi. Pakotit hänet asumaan luonasi, hän itki minulle monesti puhelimessa että olisi halunnut asua minun ja isän kanssa!"

Tilanteen muuttuessa uhkaavaksi Frida näki parhaaksi mennä kertomaan tilanteesta Ensiolle.
"Mitä?!" Ensio hämmästyi.

Ensio asteli ulos riidan ollessa pahimmillaan.

"Häivy siitä kiusaamasta vaimoani, vanha harakka!" Ensio murahti tönäisten senioria.

"Kuka sinä luulet olevasi?!" vanha nainen äyskähti.

"Ensio Kannisto, Fannin aviomies!" Ensio jylisi.
"Vai niin, että naimisissa sitä ollaan.. Sinuna en luottaisi Fanniin. Oletko varma että lapsi hänen sisällään on sinun?" äiti naurahti.

"Mene muualle puhumaan omiasi! Lapsi on minun, ei kenenkään muun!" Ensio karjui.
"Ei sitä koskaan voi olla varma." äiti naurahti. Hän selvästi nautti tilanteesta.

 "PAINU NYT HELVETTIIN TÄÄLTÄ SAAMARIN NOITA-AKKA!!" Ensio karjahti.

"Hyvä on, minä lähden." äiti tiuskaisi.

"Kiitos paljon Ensio, kiitos todella paljon" Fanni kiitteli liikutuksen kyynel silmässään.
"Vähintä mitä voin tehdä.." Ensio nöyristeli.

Vain Frida jäi katsomaan äitinsä loittonevaa selkää.
"Frida?" Fanni kysyi.

"Millainen on olo?" Fanni kysyi siskoltaan.
"Tuntuu jotenkin... Vapaalta." Frida hymyili haikeana.

Siskokset halasivat toisiaan.
"Frida kuule, jää tänne asumaan. Minun, Ension ja vauvan kanssa." Fanni pyysi.
"Oletko tosissasi? Eihän siitä olisi vaivaa?" Frida varmisti hymyillen.
"Olen tosissani, eikä siitä ole vaivaa. Asuimme aivan liian lyhyen aikaa yhdessä, ja on aika korjata asia. Tuskimpa myöskään haluat takaisin äidin luo."

Illallisella - vai pitäisikö sania yöpalalla -  Fanni kertoi Ensiolle Fridan muutosta heidän luokseen.
"Sepä on mukavaa.. " Ensio totesi poissaolevana.

Enää sinä yönä Ensio ei saanut unta, joten päätti katsella televisiota.
"Ensio, oletko ihan kunnossa? Olet jotenkin poissaoleva" Fanni kysyi huolestuneena.
"Kaikki on hyvin, olen vain mietiskellyt.." Ensio vastasi hiljaa.

Fanni istuutui Ension viereen.
"Ahaa, ymmärrän. Mietit sitä mitä äitini sanoi. Sitä ettei lapsi muka välttämättä olisi sinun" Fanni totesi.
"Nolottaa todella myöntää, mutta just sitä mietin. E-en tarkoita etten luottaisi sinuun, mutta se nyt jäi vähän vaivaamaan.." Ensio myönsi.
"No, kun olin teini, tulin raskaaksi pitkäaikaiselle poikaystävälleni. Kun äiti sai tietää, hän sai päähänsä että olin juossut kaupungilla huoraamassa, vaikkei asia ollut näin. Äidille on jäänyt sellainen mielikuva, etten ole uskollinen rakkailleni, sillä hänelle olin suuri pettymys." Fanni selitti.

"No tuo on jo aika tosi epäreilua." Ensio sanoi.
"Joo, onhan se. Olen jo tottunut ajatukseen etten miellytä äitiäni. Tosin en välitä siitä enää. Olen oman elämäni herra." Fanni totesi ja jatkoi: "Vaivaako asia sinua enää?"

Ensio veti Fannin lähelleen ja sanoi hymyillen: "Ei."

"Noniin kyyhkyläiset, nostakaahan takamuksenne siitä." Frida hihitti.
"Miksi ihmeessä?" Ensio kysyi naurahtaen.
"Taloa aletaan laajentaa." Frida totesi.

Ulkona Frida alkoi selittää asiaa tarkemmin.
"Tuomillani rahoilla taloa pystytään laajentamaan ihan kiitettävästi. Tarvitseehan lapsi lisätilaa" Frida hymyili.

Seuraavana aamuna talo oli valmis. (Aika nopea remontti =D)
"Uusi kotimme on ihana!" Fanni henkäisi haltioissaan.
"Mennäänkö katsomaan tarkemmin?" Ensio ehdotti.


Jee, jo toinen taloesittely tässä osassa! Tässä siis uusi talo ulkoa päin. Kuka huomasi Fridan yhdestä ikkunasta?

 Kylpyhuone

 Keittiö

 Olohuone

 Fridan huone.

 Tulevan lapsen huone.

 Käytävä

 Fannin ja Ension makuuhuone.

Ja tässä talon pohjapiirros. Talo on vielä aika tyhjillään, kun rahat tuppasivat loppumaan. Otin myös takaoven myöhemmin pois, kun alkoi ärsyttää ettei simit sen takia käyttäneet etuovea ollenkaan.

Tässä parempi kasvokuva Fridasta. Frida on horoskoopiltaan kauris ja hänen elämäntoiveensa on päästä ammatiltaan Tähtirosvoksi.

Fanni oli pitkästä aikaa kutsunut ystävänsä Monan kylään.

"Mukava nähdä sinua taas!" Mona sanoi.

"Hei! Sinähän olet raskaana!" Fanni huudahti. "Et ole edes kertonut minulle että sinulla on meisystävä!"
"On ollut jo pitkäänkin, olemme olleet yhdessä muutaman vuoden. Sinäkin näytät olevan siunatussa tilassa. Onko laskettu aika jo lähellä?" Mona puheli.
"Aika lähellä juu. Mutta kerro lisää siitä miesystävästäsi!" Fanni uteli hymyillen. Mona naurahti.
"No hän ei ole ihan tavallista sorttia, kuten en ole minäkään. Miten sen nyt sanoisi... Hän on yöeläjä." Mona selitti.

"Yöeläjä? Meinaatko että hän on vampyyri?" Fanni ihmetteli
"Kyllä, hän on vampyyri. Aluksi oli vaikea tottua siihen, että näimme vain öisin, mutta totuin nopeasti. Minulle jäi päivisin aikaa olla itseni ja muiden tuttujeni kanssa. Toivon vain, että synnytykseni käynnistyy yöllä, jotta Richard voisi olla näkemässä." Mona kertoi, mutta jatkoi pian: "Asiasta toiseen, minulla on sinulle jotain."

"Tässä, tämä on sinulle. Olin tarkoittanut sen kihlajaislahjaksi, mutta olkoon se nyt tupaantuliaslahja" Mona hymyili.
"Kiitos paljon!" Fanni sanoi.

Naiset juttelivat vielä pitkään.

Komea ohikulkija! Nimi muistiin!

Sisällä talossa taiteellinen Frida päätti alkaa maalata.

Ension piti päästä heti ensimmäisenä testaamaan uusi televisio.

"Minä lähden nyt" Mona tuli ilmoittamaan kesken Fannin istunnon. Ihme tirkistelijä.

Monan lähdettyä Fanni meni katsomaan televisiota Ension kanssa.
"Kulta, minä sain töitä." Ensio kertoi.

Ensio oli kuin olikin kaiken hässäkän keskellä saanut töitä toimitus uralta.

Tullessaan yöllä töistä Ensio meni suoraa päätä nukkumaan. Hän ihmetteli miksei Fanni nukkunut siihen aikaan yöstä. Ensio kuitenkin nukahti heti kun ummisti silmänsä.


 Fanni ei kuitenkaan ollut ainoa hereillä sinä yönä. Frida heräsi outoon tunteeseen, josta ei välittänyt sen kummemmin.

"Eikä vielä ole edes aamu..." Frida huokaisi ja lähti keittiöön tekemään yöpalaa.
"Kas sisko, tuletko sinäkin syömään?" Frida kysyi.
"Joo, olin just itse tulossa tekemään syötävää, mutta ehdit ensin" Fanni vastasi väsyneesti.

Pöydässä vallitsi kiusallinen hiljaisuus, josta Frida ei pitänyt yhtään.
"Mä näin unta kierrättämisestä." hän sanoi rikkoakseen tuon kamalan hiljaisuuden.

"Frida kuule... Must tuntuu.. Tai mulla on sellanen olo, että se tapahtuu pian." Fanni sanoi hiljaa.
"Synnystystäkö meinaat?" Frida varmisti.
"Niin." Fanni sanoi ja jatkoi hetken kuluttua: "Mua ehkä vähän pelottaa se."
"Ei oo mitään pelättävää, hyvin se menee" Frida lohdutti.
"Joo no, mä tästä meen takasin nukkumaan.." Fanni sanoi.

Aamulla Fanni heräsi kamaliin kipuihin.
"Taisin olla oikeassa." Fanni murisi supistusten käydessä yhä kamalimmiksi.

--------------------------------

Hähää, olen ilkeä. Jätän osan tähän ihan teidän kiusaksenne. Veikkauksia lapsen sukupuolesta? En muuten tiedä vielä itsekään, lopetin pelaamisen tuohon. Osan kirjoittaminen oli tosi hauskaa, tykkään Fridasta, se on jotenkin kiva. Ensiokin on tosi kiva sim. Fanni on myös kiva. Kivaa kaikki kiva on niin kivaa. Joo kiva kivaa, kommentteja? =D

No-chan

14 kommenttia:

  1. No niin! Ihana osa <3 <3 Fannin äiti oli kamala vanha eukko! Menee nyt tuollaisa puhumaan, ei muka Ension lapsi ole tämä. Ja pah sanon minä! Frida on ihana uusi tuttavuus. Ja nyt sitten lapsukainen on syntyässä. Poika vai tyttö, kas siinä kysymys.. Ipa-Possu kiittää tästä osasta ja jää odottamaan seuraavaa. <3 <3 <3 <3 <3 <3

    VastaaPoista
  2. Oijoi , ihana osa jälleen :)
    Kamala harakka tuo tyttöjen äiti, onneksi Ensio ajoi muorin pois.
    Frida onkin mukava uusi tuttavuus, onko Frida oma simisi vain townie? Ei sillä mitään väliä sinänsä kunhan huvikseni jäin miettimään asiaa.
    Mulla on muuten Mansikkaojilla myös Frida niminen sim ;)
    Talosta tuli kerrassaan hieno pikaremontin jälkeen !
    Lempikuvani :http://4.bp.blogspot.com/-Ka11AySjzNg/TsgxtEwI0xI/AAAAAAAAAaE/OBKnWNjLlAI/s640/snapshot_1bcd6c12_1bd447cd.jpg Söpöläiset sohvalla ♥
    Arvelen että lapsi on tyttö ;)
    seuraavaa ihanaa osaa odotellessa ;)

    VastaaPoista
  3. Ipa-Possu: Oon kattonu kolme jaksoo Buffyy sen jälkeen kun julkasin tän, ja joka jakson välissä oon tullu kattoo onko joku kommentoinu. No, kolmas kerta toden sanoo =D Yep, aika ämmä tuo Fannin mutsi, sen nimi on muuten Fiia =DD Poika vai tyttö, sepä se. Jos se on poika niin teidän minkä nimen annan sille, oon ihan rakastunu yhteen nimeen =D Kiitos kehuista ja kommetistasi!

    VastaaPoista
  4. Vupii: Ensio on miehekäs mies, tuolla lailla kun puolustaa vaimoaan. Frida on oma simini, kuten myös tyttöjen äiti. Onhan nuo Fanni ja Ensio aika söpöläisiä <3 Saapa nähdä minkälaista häslinkiä lapsi tuo taloon ;D Kiitos kommentistasi! =)

    VastaaPoista
  5. Pidempi osa <3 Frida on ihana ja tyttöjen äiti aivan kamala. Se murtovaras oli kaunis.. Ja Kannistojen naapuriin on ilmestynyt todella hieno talo.. ^^ Mukava osa oli ~
    ~ Antenni

    VastaaPoista
  6. Antenni: Frida on <3 Mikä hieno talo, en minä mitään nähnyt lD No ei vaiskaa, kyllä sinun tekemäsi hieno talo on edelleenkin Kannistojen naapurissa. Se näkyi jopa kahdessa kuvassa! xD

    VastaaPoista
  7. Kiva osa ! Tyttöjen äiti oli aika kamala, tuollaisten pikkuasioiden takia huoranmainetta antamassa, ja vielä omalle lapselleen :o Onneksi Ensio pelasti Fannin ! Ensiokin vaikuttaa todella mukavalta mieheltä, joka omistautuu naiselleen täydellisesti. Thihih, söpöä :3 Fridakin oli todella ihana ja kaunis sim. Kivaa, kun neiti pääsi pois äidin luota ja meni systerin luokse. :) Mm, jatkoa odotellen ~

    VastaaPoista
  8. Iiks! Anteeksi, että olen ollut pois koneelta näin kauan ja luen osasi vasta nyt!

    Joka tapauksessa, osasi oli ihana. Menneisyyden haamut palaavat :o Ihastuin tuohon taloosi jo heti ensimmäisestä kuvasta saakka! (Kukkuluuruu Frida!) Toivottavasti lapsi on... Poika:) Vähän miehistä seuraa isukille naisten keskellä;)

    Jään odottelemaan, miten Frida sopeutuu asumaan siskonsa perheen kanssa :) (Kunhan vain pitää näppinsä erossa Ensiosta, murh! (Joo-o, olenpa taas yksi... Löydän draaman mahdollisuuden kaikesta : D (PS. Fiia olkoon aiheuttamatta lisää harmeja tyttärilleen!)))

    VastaaPoista
  9. FlameGirl: Kiitos kommenistasi! =)

    Aui: Kiitos kommentistasi! =D No Fridalla ja Ensiolla yhteensopivuus on kaksi salamaa, kuten myös Fannilla ja Ensiolla. Mutta tuskimpa Frida nyt siskonsa mieheen kajoaisi...

    VastaaPoista
  10. Voi voi, kivaa kivaa!:)
    Sinulla on ihana lc! Kirjoitat ihanan värikkäästi, tykkään tyylistäsi! Kiva kun Fanni ei löytänyt hetimiestä, sai Monan ystäväkseen, eikä heti pulpahtanut vauvoja.:)
    Olit hauskasti tehnyt hänen ekan hökkelinsä, maalitahroja ja kaikkea.
    Fannin äiti oli aika hurja... Onneksi Fridan ei tarvitse enää kestää häntä. Ja Ensio on herrasmies, aiai!<3
    Jäisin mielelläni seurailemaan, kävisikö linkitys LC Kuutamoni kanssa?:) Ja jos viitsit, ilmoitteletko osistasi minulle? Kieltäytyäkin tottakai saa. En ole heikko.:)
    Kiitos ihanista lukuhetkistä!:)
    -Gooble-

    VastaaPoista
  11. Siis tottakai tottakai linkitys käy ja ilmoittelen uusista osista sitten! =) Kiitos paljon kaikista kehuista! =D

    VastaaPoista