sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Osa 5. Muutto

Hyi että mikä hirmu tauko, oikein hävettää. Myönnän, olen ollut todella laiska ja saamaton.  Kannistot eivät kuitenkaan ole kuolleet, vaan jatkuvat taas. Vaikka osien ilmestymisten välillä aika olisikin pitkä, en aio lopettaa, sillä tämän suvun kanssa en anna periksi! Osan nimi ja otsikkokuva muuttuivat, sillä päätin tämän uuden sopivan paremmin osaan. Pidemmittä puheitta lukemaan!

                                                     


"Shh.. kaikki on hyvin, äitees vaan lepäilee synnytyksen jälkeen.." Riki rauhoitteli vastasyntynyttä Tottia. "Ensio on ihan pyöreänä onnesta, kun näkee sut" Riki kuiskasi paijaillen pienen pojan selkää rauhoittavasti.

Nii, eipä tuo Totti mun muksu ole. Hauska nimi sillä muuten, mistähä Fanni keksi sen.. Siinä kävi vähän silleesti, et mä heräsin just aamun sarastaessa, ja lähin hakee lehtee ulkoota.

Just ku olin astumas ulos ovesta, ni hirvee huuto alko. Säikähin ja juoksin Ension ja Fannin huoneesee, ja kappas, siellähä muija kilju ku viimestä päivää tuskissaan. Mä en tajuu miten Ensio pysty vetää sikeitä siin, kai se kaksoiselämä sit aiheuttaa univelkoja.. Eniveis, kaikki kuiteki meni sit hyvin, ja Fanni meni lepäämään, ja mä sain pienen Totin hoidettavakseni.

Ei sillä, et Totin hoitaminen ois mua haitannu. Hyvää harjotustahan se, ku omaki vekara tulossa, heh. Oli se muutenki tosi söpö ja kiltti lapsi. Sil on yhtä siniset silmät ku äiteellään, ja hiukset on yhtä mustat ku isällää. Ihanku mini versio Pihlasta, mut poika.

Riki ei todellakaan ollut väärässä. Joidenkin kuukausien kuluttua Kannistojen iltarauha rikkoutui yllättäen.

Frida vietti tavalliseen tapaansa iltaa television äärellä. Raskaana ollessaan nainen ei oikein jaksanut tehdä mitään, joten hänestä oli parasta vain ottaa rennosti ja olla rehkimättä liikaa.

Frida oli juuri menossa keittiöön päin hakemaan itselleen välipalaa, kun synnytyspoltot alkoivat. Kannistoilla myös uusi tietokone josta Pihla otti kaiken ilon irti.

Kipujen käydessä aina vain pahemmiksi Frida taipui melkein kaksinkerroin. "Hyvin se menee, ihan rauhallisesti vain.." Fanni yritti kannustaa Rikin hypellessä ylös alas hänen takanaan. Frida murisi jotain epämääräistä vastaukseksi.

Muutaman tunnin jälkeen Fridan sylissä makasi terve lapsi. "Tyttö. Se on tyttö" Frida huokaisi onnellisena. "Riki, meillä on tytär"

"Hei serkku" Pihla tervehti vauvaa ujosti. "Tervetuloa meidän kotiin. Mikä sen nimeksi tulee?" Pihla kysyi kohottaen katseensa Fridaan. "Aino. Hänen nimensä on Aino" 

Koko perhe oli katsomassa uutta tulokasta ja onnittelemassa onnellisia vanhempia..

..tai no, ei ihan koko perhe. Ensio nukkui jälleen univelkojaan pois ja oli totaalisen tietämätön tapahtumista.

"Tässä on tyttäresi, Aino" Frida sanoi onnellisena miehelleen. "Haluatko pidellä häntä?"

"T-tottakai" Riki sanoi ääni hieman väristen. "Hänellä on sinun silmäsi" mies jatkoi. Frida naurahti ja hymyili.

"Isin pikku tyttö.." Riki puheli vauvalle kyynel silmäkulmassaan.

-*~♀~*-

 "Miksi olet pyjamassa?" Riki kysyi vaimoltaan. "On aamuyö, menen nukkumaan" Frida vastasi turhautuneesti, kuin asian olisi pitänyt olla itsestäänselvyys.

"Ellet huomannut, synnytin juuri lapsen. Sinun lapsesi. Minua väsyttää." Frida jatkoi tympääntyneenä. Riki huomasi vaimonsa asenteessa jotain kummallista. "Oletko varma että kysymys on vain väsymyksestä..?" mies kysyi varovasti.

"Äh, anteeksi kulta. Sinä se huomaat kaiken. Kuitenkin, olen tässä jonkin aikaa jo miettinyt.. Olemme täysin turhia tässä taloudessa, meillä ei ole kummallakaan töitä, emmekä siis voi auttaa laskujen maksamisessa. En todellakaan haluaisi elää siskoni ja hänen miehensä siivellä, en varsinkaan nyt, kun meillä on tytär" Frida päätti puheensa.

"Hmm.. olet täysin oikeassa. En ole tullut aiemmin ajatelleeksi." Riki pohti. "No, siihenhän on sitten vain yksi ratkaisu.."

-*~♀~*-

Fridan synnytyksen jälkeen kukaan ei ollut vaivautunut mennä takaisin nukkumaan, paitsi vasta synnyttänyt äiti itse. Ennen koulubussin saapumista Fanni katsoi esikoisensa kanssa televisioita. Pian Ensiokin heräsi uniltaan ja puolinukuksissa kömpi sohvalle vaimonsa viereen.

Ensio nappasi vaimonsa syliinsä. "Fanni, olen pahoillani. Olen ollut ihan ulkona perheeni tapahtumista kahden työni takia. Oikeastaan, yhden työn ja yhden kutsumuksen." mies pahoitteli. "Ei sinua todellakaan ole paljoa näkynyt" Fanni totesi hiukan nuhtelevaan sävyyn. "Mutta minulla on ratkaisu siihen! Aion yhdistää työn ja kutsumuksen. Olen päättänyt etsiä töitä lainvalvonta uralta. Jos hyvin käy, minusta tulee jonain päivänä oikea supersankari!" Ensio hymyili innoissaan.

"Voi sinua höpsöä" Fanni naurahti ja halasi miestään. "Minulle sinä olet jo supersankari"

Pian kello näytti seitsämää ja koulubussi kaarsi pihaan. Pihlan noustessa koulubussiin Fanni nousi autoonsa lähtien töihin poliisiasemalle.

Ensio kävi noukkimassa sanomalehden pihalta ja päätti heti tarkistaa työpaikka ilmoitukset. Jos hän löytäisikin heti ensi yrittämällä toiveuraltaan töitä.

Miehen harmiksi töitä ei löytynyt. Ensio ei tästä masentunut vaan päätti tarkastaa työpaikka ilmoitukset myös netissä. Siellähän tieto leviää nopeiten tätä nykyä. Valitettavasti lainvalvontauran töitä ei löytynyt edelleenkään. Onneksi Ensio ei ollut vielä ehtinyt erota nykyisestä työpaikastaan. Mies päätti jatkaa alalla, kunnes löytäisi työn unelmiensa alata.

Työ tarkoittaa rahaa. Raha tarkoittaa kaikkea mukavaa. Ylennys tarkoittaa enemmän rahaa. Enemmän rahaa tarkoittaa enemmän mukavia asioita. Ylennys olisi siis saatava. Sitä varten Ension piti kohottaa karismaansa.

"Ihan kuin en olisi jo tarpeeksi hurmaava" Ensio iski silmäänsä peilikuvalleen.

-*~♀~*-

Iltapäivällä töistä tultuaan Fanni päätti rentoutua lukien hyvää kirjaa.

 "Hei sisko, voidaanko jutella?" Frida kysyi. Fanni havahtui säpsähtäen ääneen. "Toki, laitan vain kirjan pois."

"Mistä halusit jutella?" Fanni kysyi. Frida puri huultaan. "En oikein tiedä mistä aloittaa.. Minä ja Riki ajattelimme tuota.. muuttaa omillemme. Ainon kanssa tietenkin. Tulimme jonkin aikaa puhuttuamme siihe tulokseen, että se on paras ratkaisu kaikkien kannalta."

"Ei, ei tule kuuloonkaan. Te pysytte täällä." Fanni hätääntyi. "Mutta sisko, yritä ymmärtää. Kummallakaan meistä ei ole töitä, elämme täysin teidän siivellänne. Se tuntuu meistä pahalta. Ja me tarvitsemme myös omaa rauhaa." Frida yritti selittää mahdollisimman rauhallisesti.

"Ymmärrän kyllä, anteeksi." Fanni sanoi rauhallisesti. "Olet vain minulle niin kovin tärkeä" nainen jatkoi. "Sinäkin minulle" hymyili Frida. Fanni oli hetken hiljaa. "Muutatteko kuinka pian?" hän kysyi. "No, olemme jo löytäneet asunnon. Lähdemme siis heti, kun saamme hyvästeltyä teidät" Frida sanoi

"Pidä huolta itsestäsi" Fanni nyyhkäisi halatessaan pikkusiskoaan. "Älä nyt rupea itkua vääntämään, tämä ei ole viimeinen kerta kun näemme" Frida nauroi. "Olet aina ollut itkupilli, isosisko"

 "Pidähän huolta naisestas ja muksustas" Riki sanoi Ensiolle heidän hyvästellessään. "Samat sanat, kaveri" Ensio hymyili.

"Tuleehan Frida-täti ja Riki-setä ja Aino-serkku vielä kylään?" Pihla kysyi halatessaan tätiään. "Siitä ei ole epäilystäkään" Frida sanoi lempeästi. Sen jälkeen Frida hyvästeli vielä siskonsa ennen kuin hän, Riki ja Aino nousivat muuttoauton kyytiin.

-*~♀~*-

Tässä vaiheessa tuli sellainen kiva bugi, että kun laitoin Fridan ja muut muuttamaan, nii simit kyllä häippäs taksilla mutta kuvakkeet heistä jäi sinne vasemmalle. Yritin muuttaa ne peräti kolme kertaa kunnes luovutin. Nappasin siis koko porukan perhevarastoon ja muutin uudelle tontille. Muutin Fridan, Rikin ja Ainon sieltä pois ja rakensin lopuille Kannistoille uuden talon. Taloesittely siis tähän väliin.

 Talo edestä päin. Totti parka on hylätty talon eteen :<

 Ulko-ovi ja aula. Talo on aika tyhjän oloinen kun rahat sattu loppumaan kesken. Lisäilen huonekaluja sitä mukaa mitä rahaa tulee.

 Näkymä ulko-ovelta. Aaveportaat :D Yksi ovista vie vessaan, jota en ala erikseen kuvaamaan. Kaksi muuta vie makuuhuoneisiin. Vasemmalla vielä yksi ovi joka vie ruokailutilaan.

 Oikeanpuolimmainen ovi vie Totin pieneen huoneeseen.

Totin seinänaapurina sinisessä huoneessa asuu Pihla.

 Toisella puolella alakertaa ruokailutila, joka on ehkä suosikkini.

 Ruokailuhuoneesta pääsee helposti pieneen, vihreään keittiöön.

Sitten päästiin kummitusportaipa pitkin yläkertaan. Vasemmanpuoleinen ovista vie vessaan. Oikeanpuoleinen Fannin ja Ension makuuhuoneeseen. Kuvassa ei näy, mutta vasemmalla vielä oviaukko olohuoneeseen.

 Fannin ja Ension makuuhuone. Heillä oma kylppäri, jonne pääsee tuosta ovesta.

Tässä vielä olohuone parista kuvakulmasta.

 Loppuun vielä pohjapiirrokset. Tässä alakerta

 Ja tässä yläkerta. Tuo pieni sisustamaton huone on makuuhuone. Jätin sen sisustamatta koska rahat meni tiukille ja sitä ei kukaan käytä.

 Vaikka Fanni ei loistanut taidoillaan ruuanlaitossa, halusi hän päästä testaamaan uuden keittiön. Olihan sitäpaitsi muutenkin jo lounasaika.

 Fanni teki lounaaksi juustoleipiä. Ei mitään huippuerikoista herkkuruokaa. Yleensä talon ruuat valmisti Ensio, mutta perheen äitinä Fannikin halusi joskus päästä kokkaamaan.

Katettuaan pöydän Fanni kutsui miehensä ja esikoisensa syömään. "Mä en oikein ymmärrä, että miks kaikissa elokuvissa kassakaapit aukee niin helposti, tai jos ei aukee, ni ne räjäytetään. Luulis että ne on kestäviä. Aukeekohan kassakaapit oikeestikin niin helposti?" Pihla jutteli vanhemmilleen.

 Lounaan jälkeen Pihla päätti lukea hyvää kirjaa. Hän haki kirjan olohuoneesta ja palasi takaisin ala-aulaan lukemaan.

 Pian Ensio istahti tyttärensä viereen. "Minä sinä luet?" mies kysyi kiinnostuneena. Pihla ei edes vilkaissut isäänsä. "En minä lue. Minä opiskelen fysiologiaa" tyttö sanoi irroittamatta katsettaan kirjasta.

 "Miksi kummassa sinä sellaista opiskelet?" Ensio hämmästeli. "En minä tiedä. Se vain kuulosti mielenkiintoiselta. Ja onkin, vaikken tajua kovin paljoa." Pihla vastasi.

 Pihla vei kirjan pois ja palasi sohvalle isänsä viereen. "On se hienoa että noin pienenä opiskelet jo tuollaisia vaikeita asioita!" Ensio ylisti.

Ylpeä isä halasi tytärtään. Hetken he vain istuivat hiljaisuudessa. "Isi kuule, minä haluaisin kissan" Pihla sanoi hiljaa. "Kissan vai, miksi?" Ensio kysyi. "Kun Totti on vielä niin pieni etten voi leikkiä hänen kanssaan, ja sinä ja äiti olette niin paljon töissä. Nyt en voi leikkiä Frida-tädinkään kanssa. Ja kissat ovat suloisia" Pihla selitti isälleen.

Ensio irtautui tyttärestään. "No tottakai saat kissan. Hankitaan sinulle ikioma kissanpentu!" Ensio intoili.
"Kiitos isä! Mutta en haluaisi pentua. Haluaisin ottaa löytöeläinkeskuksesta vanhus kissan" Pihla selitti kiitollisena. "Hyvä on, mutta se kissa ei tule elämään kovin pitkään, muistathan sen" Ensio sanoi. "Siksi minä haluankin vanhan kissan. Haluan, että se saa hyvän kodin viimeisille vuosilleen" Pihla hymyili.

 "Voi Pihla, olen niin ylpeä sinusta!" Ensio sanoi liikuttuneena.

 Sen kummemmin kuhnailematta Ensio tarttui luuriin soittaen löytöeläinkeskukseen.

 "Selvä, uusi lemmikkinne tuodaan tuota pikaa. Oli ilo asioida kanssanne" naisääni puhui.
"Kiitos, näkemiin" Ensio hymyili ja sulki luurin.

Heti poliisiauton kaartaessa pihaan Pihla juoksi ovesta ulos katsomaan uutta lemmikkiään.

Pihla nosti uuden lemmikkinsä syliinsä. "Hei vaan, herra Giles. Tervetuloa meille" tyttö sanoi halaten kissaa.

 Talon edessä Fanni huuteli esikoistaan sisälle. "Pihla, tule sisälle, veljelläsi no syntymäpäivä!"

 Synttärit pidettiin ihan perheen kesken. "Kenellä äidin pikkuisella on tänään synttärit. Niin, sinulla tietenkin" Fanni leperteli pojalleen.

Ensi osassa sitten nähdään, millainen poika Totista oikein kasvaakaan! :)


Siinä oli viides osa. En yhtään vielä tiedä, mitä kuudennessa osassa tulee tapahtumaan. Jos ei mitään ihmeellistä, niin tavallista perhe elämää vain. Ensio on vallan lapsenmielinen aikuinen :D Jotenkin taloa kuvatessa huomasin että huoneista tuli aika ahtaita, ja joskus niitä on vaikea kuvata. Katsotaan, kuinka pitkään jaksan sitä. Ja mikäli toivotte, teen extran Fridan, Rikin ja pikkuisen Ainon elämästä. Heitä tullaan kyllä siitä huolimatta näkemään tarinassa vielä ;))

~No-chan

16 kommenttia:

  1. No siinähän oli taas oikeen mukava osa! :D Voi Ensio parkaa, kaksoiselämä on varmasti rankkaa. Nyt on kuitenkin jo kaksi kaunista lasta hänellä ja Fannilla. Pihlalla on ihana luonne ja hauskoja ajatuksia ympäröivästä maailmasta <3 Jatka ihmeessä pian, näitä on aina hauska lukea :) Terv. Ipa-Possu

    VastaaPoista
  2. Voi kivaa kun teit pitkästä aikaa osan ! (: Totti on toosi suloinen poika. Kannistojen uusi talo on hieno, sisustele sitten enemmän kun rahaa tulee lisää. (: Fridan ja Rikin Aino-vauvakin on tosi suloinen, hänestäkin kasvaa varmasti yhtä kaunis kuin äidistään. Jatkoa odotellen ! (:

    VastaaPoista
  3. Oikein mukavaa lukea Kannistoja pitkästä aikaa :)
    Mukavainen osa, paljon somia vauvoja ja tosi hieno talo :)
    ENsio on kyllä ihana ja Riki samoin. Kyllä Frida ja Fanni saavat olla onnellisia komeista miehistään ♥
    Teehän jatkoa taas kunhan kerkeät :)

    VastaaPoista
  4. Ipa-Possu: Kyllä Ension elämä tuosta helpottuu, kun löytää vihdoin töitä unelmauraltaan. Hieno mies, haluaa suojella Belladonna-poukamaa ja sen ihmisiä. Kiitos kommentistasi, yritän jatkaa niin pian kuin mahdollista :)

    FlameGirl: Oli tosiaan mukaava tehdä osaa pitkästä aikaa. Yhtäkkiä tuli hirveä kirjoitusinto ja tulos tässä ;) En malta odottaa kuinka kauniita ja komeita simejä Pihlasta, Totista ja Ainosta tuleekaan kasvaessaan! :)

    vupii: Siskoksilla tosiaan on ollut onnea miesten suhteen, kun tuollaiset aarteet löysivät :) Mukavaa että lukukokemus miellytti :)

    VastaaPoista
  5. Ensio Ensio. Siinäpä vasta suloinen ilmestys ;) Lisää perhe-elämää odotellessa... Lapsista varmasti kasvaa kaupungin hurmureita! :)

    VastaaPoista
  6. Kika lukea Kannistoistakin pitkästä aikaa!
    Harmi kun Frida ja kumppanit lähti.:( Suloinen vauveli kyllä ehti syntyä.:)
    Kiva, että Ensio osti tyttärelleen kisun. Suloinen kissa oli! Ja ihanaa kun tyttö tahtoi antaa kodin vanhalle kissalle.<3
    Jatkoa odotellen!

    VastaaPoista
  7. En aiempia osia ole vielä lukenut,mutta tämä ainakin oli leppoisa.
    Kuvat ovat laadukkaita ja hahmot tympaattisia :) +tosi nättejä simejä... Rikin pikku flashback oli todella hyvä :D murre oli onnistunut, jäi heti kaipaamaan lisää :D
    Kummoisempia käänteitä ei käynyt (kahden lapsen syntymä ei riittänyt? :D), mutta ei aina tarvitsekaan kaiken maailman hullutuksia!

    Siellä on O'Boyllakin uusi osa, jos sitä seuraillaan :)

    VastaaPoista
  8. Aui: Ensio on kyllä ihana, vaikka itse sanonkin. Siitä on tosi mukava kirjoittaa. Jos vanhempia katsoo, niin lapsista kyllä tulee vallan hurmaavia :) Kiitos kommentistasi.

    Gooble: Aluks ajattelin, että oisin jättänyt Fridan ja kumppanit tuonne asumaan, mutta keksin omasta mielestäni sen verran hyviä juonenkäänteitä että oli välttämätöntä muuttaa ne pois. Kiitos kommentista :)

    Owwie: Kyllähän ne aiemman osat ehtii myöhemminkin lukea~ :) Rikin puhetta on kyllä ihana kirjoittaa! O'Boyta seuraan, mutta pitäs saada parin osan verran julkaisutahtia kiinni. Luen kun ehdin, kiitos kommentista :))

    VastaaPoista
  9. Voi miten hyvä osa oli :) Itseasiassa nyt sain vasta luettua kaikki ilmestyneet osat :D
    Jatkoa jään odottelemaan innoissani. Simisi ovat muuten todella upeita ;)

    VastaaPoista
  10. Lc vihurituulessa ilmestyi 5. osa :)

    VastaaPoista
  11. Ihana osa ja muutenkin mielenkiintoista tarinaa! :-) Uutta osaa pian kiitos, sait uuden lukijan (: Ja lapset on tosi suloisia !

    VastaaPoista
  12. Uusi lukija täällä! ^^
    Kiva legacy sinulla, kirjoitat hienosti ja juontakin on mukana. Simitkin ovat todella kauniita!
    Jään odottelemaan jatkoa!
    Kävisikö muuten linkitys? Linkitin sinut jo.

    VastaaPoista
  13. hattara: Kiitos kommentistasi, luin Vihurituulen uudet osat :)

    Anonyymi: Ihanaa, uusi lukija!! ;)) Uutta osaa kirjoittelen jo, kiitos kehuista!

    inu56: Jee, lisää lukijoita. Yritän tosiaan ujuttaa jonkinlaista juonta aina mukaan, kiva jos se näkyy. Linkitys käy paremmin kuin hyvin! :)

    VastaaPoista
  14. NOORAA, vihdoinkin sä jatkoit :DD Mä oon ollu tässä tämmösenä piilolukijana mut oli nyt pakko kommentoida :))
    Oli taas aivan ihana osa, niinku aina... No, oli ehkä pikkusen vaikee pysyy aluks kärryillä koska en ollu lukenu nii pitkään aikaan...
    Pakko vielä sanoo, että noi sun simit on ihan älyttömän kauniita ja mä rakastan noita Fannin vaatteita(varsinki sitä paitaa <3). Ja Ension kaksoiselämä on hauska :DD Terveisiä alakerrasta (siis täältä) :DDDDDD

    VastaaPoista
  15. haha voi että, mun koiran nimi on Totti :--D
    Kiva LC, jään seurailemaan (--:

    VastaaPoista